Loukattujen tunteiden aikakausi

11.02.2020

Yleinen keskusteluilmapiiri Suomessa ja maailmalla kriisiytyi massiivisen siirtolaistulvan kohdattua Eurooppaa viitisen vuotta sitten. 
Kaikki alkoi siitä, kun mantereen kykenemättömät valtionjohtajat yksi toisensa jälkeen päätti sivuuttaa yhteisesti sovittujen kansainvälisten sopimusten sisällön. Se johti siihen, että toimittiin omia kansallisia intressejä ja velvoitteita vastaan. Oman kansan huolet ja tarpeet sysättiin syrjään ja päätöksiä perusteltiin monilla mielikuvituksellisilla väittämillä, joilla ei tänä päivänäkään ole olemassa juridista pohjaa tueksi. Omana lisänä tähän paljolti mielikuvitusmaailmaassa elävien henkilöiden päätöksentekoon on vaikuttanut se heidän oma poliittinen aate, joka koetaan ikäänkuin ainoaksi oikeaksi oppisuunnaksi maailmassa tällä hetkellä. Näin ei kuitenkaan reaalielämässä ole. Maailma on aina ollut aatteellisesti moninapainen ja tulee aina olemaan. Siitä on historiassa lukuisia esimerkkejä monenlaistenkin vallankumousten muodossa.

Suomessa tilanne kärjistyi, kun lukuisat kansalaiset kasvavan kauhun vallassa seurasivat epäuskoisina tilanteen kehittymistä Ruotsin vastaisen rajan uutisoinnista Torniosta. 
Järkytys oli suuri, kun totuus paiskautui vasten kasvoja. Valtion johto todellakin päätti seistä tumput suorina ja antaa kaiken tapahtua. Tämä kaikki tapahtui siitä huolimatta, että tilannekuva tulijoiden osalta oli heillä tiedossa. Hädänalaisia naisia lapsia oli joukossa kourallinen. Loput olivat hyväkuntoisia nuoria miehiä, joista monet olivat lisäksi sotilaskarkureita. Ne jotka ovat lukeneet sotahistoriaa tietävät, että sotilaat ja valloittajat ovat kokemuksistaan usein niin raaistuneita mieleltään, että monasti raiskaavat, ryöstelevät ja kohtelevat väkivaltaisesti ihmisiä minne ikinä saapuivatkin.

Silloin valtamediat tekivät oman osansa keskustelukulttuurin ajamiseksi kriisiin omalla valitulla linjallaan miten silloin uutisoivat näistä asioista. Mitä kaikkea päätettiin jättää julkisen keskustelun ulkopuolelle oli sekin sekä valtamedioiden, että valtionjohdon hyvin samankaltainen valinta. Siinä ei jätetty mitään kanavaa auki vastaväitteille tai eriäville mielipiteille. Ne niputettiin kaikki kuin yhteisestä päätöksestä ja täysin kritiikittömästi rasismiksi. Tällä teolla haluttiin ensimmäisen kerran julkisesti vetää kiukkuiseltä ja usein ärsyttävän pidetyltä rahvaalta turvat tukkoon niin sanotusti. Tällä samalla tiellä ollaan yhä edelleen ja nyt sitten ihmetellään ja voivotellaan, että kun keskustelukulttuuri on välillä niin raaistunutta.

Edesmennyt toimittaja ja MV-lehden perustaja Ilja Janitskin oli se, joka käänsi uuden lehden kansakuntamme historiassa omalla hyvin räväkällä ja monasti piikittelevällä kirjoittelulla. Etenkin alkuvaiheissa yleinen huoli, suuttumus ja hätä paistoi vahvasti rivien välistä, ja ylilyöntejä pääsi tulemaan. Tällainen uutisointi oli täysin ennen näkemätöntä Suomessa, ja lukuisat ihmiset tulevat olemaan ikuisesti kiitollisia Iljalle hänen rohkeudestaan. Kolikolla on kuitenkin myös se toinen puoli, kun Iljan räväkkä tylii pureutui inhottavan osuvasti asioiden ytimeen. Se osui usein myös monen itsensä eliittiin lukevan henkilön nilkkaan koettuna pilkkana. Heille se on silloin varmaan ollut kuin iso likainen rätti vasten kasvoja, kun rahvas tuolla tavalla kehtaisi tulla heidän silmille. Vielä jopa ihan julkisesti. 

Tässä loukkaantuneiden ihmisten joukossa on varmaan lukemattomia henkilöitä, jotka eivät ikinä tule antamaan anteeksi sitä julkisuudessa koettua nöyryytystä. Näin kostonkierre voi olla se hyvin ilmeinen seuraus. 
Oikeusvaltion näkökulmasta asia onkin sitten paljon haastavampi, kun loukkaantuneiden joukossa voi olla myös paljon monentasoisia maamme päättäjiä. Tähän kuitenkin pätee myös se, että meillä kaikilla; myös heillä on se vastuu omista tekemisistä. Jos hölmöilee on aina se mahdollisuus olemassa, että löytää itsensä lööpeistä jonain päivänä. 
Se ennen vallinnut julkinen konsensus, että silotellaan asioita hyvän julkisuuskuvan luomiseksi rahvaalle on tainnut tulla tiensä päähän ja se harmittaa varmaan monia. Siksi pitää uhriutua ja syyttää muita vihapuheesta ja ruveta tällä tavalla vielä viimeisenä keinona pelastaa julkisuuskuvan uppoavaa laivaa monenlaisilla suunnitteilla olevilla lakimuutoksilla tiukentamaan sensuuria Suomessa.

Näitä suunnitteilla olevia lakipykäliä on jo useampia ja näiden kaikkien tavoitteena on muodossa tai toisessa koittaa kriminalisoinnin kautta suitsia huonoa keskustelukulttuuria. On siis tarkoitus pyrkiä tätä kautta vähentämään vastakkainasettelua, yleistä pahaa oloa, pelkoa ja loukattuja tunteita. Valtion johdon toimesta halutaan siis ilmeisesti valita syvenevä poteroituminen ja vastakkainasettelun ylläpitäminen avoimen dialogin sijaan ongelmien juurisyiden löytämiseksi ja tulehtuneen ilmapiirin liennyttämiseksi.

Esimerkki siitä mitä seuraa mitä tunnekuohussa ja loukatulla egolla saadaan aikaiseksi ja mitä ei käy hyvin edellisen hallituksen nimittämän vihapuhetyöryhmän selvitys tästä ilmiöstä yhteiskunnassamme. 
Ensinnäkin koko työryhmän kokoonpanosta käy jo ilmi, että kyse on pikemminkin loukattujen egojen omasta pikku uhriutujien kerhosta, kuin aidosta halusta pureutua yleiseen ja kasvussa olleeseen nettikiusaamiseen. Ryhmässä oli monien kansalaisryhmien edustajia mukana, mutta osa oli jätetty ulkopuolelle. Yhtään kansallismielisten edustajaa ei ollut otettu mukaan saman pöydän ääreen puimaan näitä asioita. Nämä rasisteiksi silloin yleisesti leimatut kansallismielisten kansanryhmä oli yhtälailla monenlaisen somessa tapahtuvan kiusaamisen ja häirinnän kohteena siinä missä moni muukin. Riitaan tarvitaan aina kaksi. 

Jännä kuitenkin huomata tästä johtuen ryhmän valitusta kokoonpanosta ja tehdyistä valinnoista myös minkälaista viestiä haluttiin välittää koko kansalle. Se oli lyhykäisyydessään, että vain omasta mielestään parempia mielipiteitä omaavilla ihmisillä oli oikeus loukattuhin tunteisiin. Näin monopolisoitiin ryhmän toimesta monenlaisen henkisen pahoinvoinnin kokeminen vain osalle kansaa mielipide-eroihin perustuen.

Vihapuhetyöryhmän selonteko ilmiöstä julkaistiin jokin aika sitten. Sen keskiössä on sosiaalisessa mediassa koettu kiusaaminen. Se on laaja lähes satasivuinen selvitys koko ilmiöstä tämän ryhmän näkökulmasta. Selonteosta käy hyvin ilmi, että tämä monenlainen kiusaaminen koetaan vakavana ja, että ryhmä suosittaa ongelmien ratkaisemiseksi vihapuhelainsäädännön tiukentamista maassamme. Selonteon julkaisi Sisäministeriö.

Kyseinen selonteko oli kaikkinensa tärkeä ja tarkka selvitys siitä miten tuhoisa vaikutus somella voi olla ihmisen henkiselle hyvinvoinnille. Siitä selvisi, että some on pääasiallinen alusta missä nämä ihmisryhmät kokevat monenlaista ahdistusta ja mielipahaa. Siitä selvisi myös, että kyse on huolestuttavan laajalle levinneestä ilmiöstä yhteiskunnassamme. Lisäksi oli merkille pantavaa, että lapsiin ja nuoriin kohdistuva koulukiusaaminen ja syrjintä on saanut ikäänkuin "kädenjatkeen" sosiaalisesta mediasta. Tämä oli myös erittäin huolestuttava havainto.
Selonteosta kävi myös ilmi, että ilmiöiden taustalta on nähtävissä yllättävän laaja ja ilmeisesti monilla ihmisillä myös varsin vakava nettiriippuvuus. Selonteista huomaa myös, että ei ole kuitenkaan oivallettu, että somessa roikkuminen on aina yksilön oma vapaaehtoinen valinta. 
Riippuvuus on aina riippuvuus, oli kyse sitten päihteistä tai netin koukuttavasta vaikutuksesta. Tästä johtuen on myös helppo päätellä, että koulusurmat saattavat olla suoraa seurausta näistä ilmiöistä somessa. Samoin monet muutkin viime aikoina väkivaltaan johtaneet asiat yhteiskunnassa. 

Näistä kaikista ilmeisistä selonteon pohjalta havaittavista seikoista ei selonteon suosittelemista toimenpiteistä ongelmien ratkaisemiseksi mainittu mitään. Ne kertakaikkiaan loistavat poissaolollaan sekä selonteosta, että julkisesta keskustelusta. 
Tämä omalta osaltaan vahvisti käsitystä, että kyseessä oli pikemminkin uhriutujien oma pikku kerho, jonka tavoitteena oli lähinnä löytää asialleen jonkinlaista legitimiteettiä sensuurin lisäämiseksi maassamme. Oli selvästi menty asenteella "Turvat tukkoon rahvaalta". Vastuun ottaminen ja yleinen ymmärrys yhteisistä asioista ei voisi enempää loistaa poissaolollaan tässä kohtaa.

Ajan hammasta vastaan on turha pyristellä, ja jonain päivänä MV-lehden kaltaisten uraa uurtavien medioiden tapa uutisoida asioista suoraan ja ihan eri tavalla voivat hyvinkin olla jonain päivänä valtavirtaa. Siitä on jo pieniä enteitä nähtävillä vähän siellä täällä.

Nykytilanne lukuisien haasteellisten ongelmien ratkaisemiseksi näyttää kuitenkin edelleen varsin huolestuttavalta. Onko koko kansakuntamme tulevaisuus jätetty tällä hetkellä kostonhaluisten pikkusieluisten ihmisten käsiin?


Iljan muistoa kunnioittaen - Sananvapauden puolesta

15.02.2020Onko huoltovarmuus Suomessa ajantasalla?
15.02.2020Kansalaisyhteiskunnan syvenevät jakolinjat - Toistuuko veljessodan jako punaisiin ja valkoisiin? Mikä jakaa kansaa?
11.02.2020Loukattujen tunteiden aikakausi
04.02.2020Kysyvä ei tieltä eksy
17.01.2020Meillä on unelma - Kenellä ja mikä?
17.01.2020Kansainväliset sopimukset ja Suomen perustuslaki
09.01.2020Vain hetki parrasvaloissa
26.12.2019Pimeyden taikaa ja kynttilän loisteen lämpöä
22.12.2019Tuntuu kuin Suomea hallittaisi vihan voimalla - Miksi?
06.12.2019Poliittinen vastuu

Siirry arkistoon »