Kansalaisyhteiskunnan syvenevät jakolinjat - Toistuuko veljessodan jako punaisiin ja valkoisiin? Mikä jakaa kansaa?

15.02.2020

Uudenlainen syvenevä vastakkainasettelu rupesi saamaan jalansijaa Suomessa vuonna 2015, rajan yli kävellessä suuri määrä turvapaikanhakijoita. Moni kansalainen huolestui, koska oli yleisesti tiedossa jo silloin, että tulijoiden joukossa oli sotilaskarkureita Syyriasta ja Irakista, ja mahdollisesti jopa Daeshin riveissä olleita ihmisiä.

Valtamediat ja valtiovalta markkinoi järjenvastaista kansallisena turvallisuusuhkana koettua päätöstä sillä, että tulossa on apua tarvitsevia hädänalaisia naisia ja lapsia. Samalla Torniosta tuli kuvamateriaalia salskeista nuorista miehistä trendivaatteissa viimeisintä huutoa olevat kännykät käsissä, naisten ja lasten loistaessa poissaolollaan. Kuinka tyhminä Suomen kansaa oikein pidettiinkään silloin?!

Tämä, jos mikä sai monet suuttumaan. 

Seuraavaksi valtiovalta päättikin ratkaista oman poliitisen kyvyttömyytensä hoitaa velvoitteensa oikein perin syyllistämällä kaikki soraääniä esittävät kansalaiset natseiksi, rasisteiksi ja ties miksi ahdasmielisiksi alempiarvoiseksi yhteiskunnan pohjasakaksi.

Reisille meni tämäkin valittu strategia. Viiden vuoden hölmöilyn jälkeen vastakkainasettelu senkuin vaan syvenee. Sillä pienellä erotuksella, että selittelyt alkavat olemaan varsin kootut.

Yksi merkille pantava huoli silloin 2015 oli valtion johdon mussutukset kansallismielisyydestä. Saimme jopa ihan korkeinta johtoa myöten kuulla miten nationalismi rinnastettiin uusnatsimiin ja sitä kautta toisen maailmansodan aikaisiin hirmutekoihin. Kansanmurha todellakin on äärimmäinen hirmuteko ja nyt 70 vuotta myöhemmin viimeisin vastaavaa hirmutekoa on todistettu Daeshin tekemien kaikkien julmuuksien tullessa pikkuhiljaa päivänvaloon Syyriassa käydyn terrorismin vastaisen sodan jälkimainingeissa järjestön kukistamiseksi. Silti on ollut oudon hiljaista valtion johdon suunnalla Jesidien kokeman järkyttävän kohtalon osalta.

No, mutta palataksemme uusnatsismiin ja kansallismielisyyteen (=Natonalismiin).

Perinteisesti Suomessa on puhuttu isänmaallisuudesta, kun on porukalla ja tunteella ajettu kansan yhteisiä etuja. Nuoren itsenäisen valtion taival on kuitenkin ollut yllättävän verinen. Taustalla on veljessota, ja sota paljon suurempaa valtiomahtia vastaan. Osa kansasta joutuu vieläkin nuolemaan haavojaan näistä vanhoista taisteluista johtuen. Tästä olemassa olevasta tuskasta saa hyvän kuvan Mervi Kaarisen kirjasta Punaorvot 1918. Ihmisen todellinen julmuus sodan ja vihan keskellä käy raadollisen selkeästi ilmi tätä lukiessa. Kohtalo olisi myös voinut olla toisinpäin.

Kansamme jakoa on perinteisesti pidetty punaisten ja valkoisten välisenä jakona. Todellisuudessa jako menee meidän eri heimojen mukaan. Näiden kulttuuriperintö vaikuttaa edelleen vahvasti meihin kaikkin. Olemme edelleen myös karjalaisia, saamelaisia, pohjanmaalaisia, savolaisia jne. 

Itsenäistymisen aikoihin heimokulttuuri eli vielä hyvin vahvana ja ohjaavana silloisessa Suomessa. Venäjän vallattua Suomen rupesi huoli heräämään ensimmäisen kerran kaikissa eri heimoissa. Siihen saakka oltiin totuttu lähinnä tulemaan toimeen silloin kun sopi ja siinä välissä nahistelemaan keskenämme.
Sillosen Suomen ja Venäjän välillä oli kuitenkin yksi perustavaa laatua oleva ero rahvaan näkökulmasta (= se enemmistö kansasta) ja se oli talonpoikien eri asema kahta puolta rajaa. Suomessa talonpojat olivat aikaansa nähden poikkeuksellisen onnekkaassa asemassa, ollen kaikesta huolimatta kohtuullisen itsenäisiä. Tilanne Venäjällä oli täysin toinen. Siellä feodaaliyhteiskunnam maaorjuus oli talonpojan arkea ja elämä. Silloin tämä kauhea kohtalo alettiin kokemaan yhteiseksi huoleksi ja uhkaksi. Ja kun lopulta yhteinen uhka oli löydetty, on loppu historiaa. Turhat nahinat pistettiin syrjään, eikä ollut väliä oliko punainen vai valkoinen, tai mistä heimosta. Venäjästä haluttiin päästä irti. Tavoitteeksi asetettiin itsenäisyys ja oma yhteinen kansankoti.

Porukat paiskasivat pikaisesti tassua vanhojen riitojen sovinnoksi ja siitä seurannut yhteisesti tehty huima ponnistus yhteisen hyvän takia loi askelmerkit ja alun yhtenäiselle kansalle näillä leveysasteilla ja tässä maapalalla. Sillloin puhuttiin yleisesti isänmaallisuudesta, kun tehtiin asioita yhteisen kansankodin hyväksi. Se tehtiin tunteella ja rakkaudella, usein myös omien esi-isen uhrauksia muistaen. Kunnioitus, hyvät tavat ja arvostus oli hyveitä, jotka kuuluivat ikäänkuin arkeen.

Näin kun pohtii asioita historian näkökulmasta näyttäytyy isänmaallisuus ja kansallismielisyys synonyymeinä toisilleen. Aikaan sidotut kulttuurilliset ilmiöt määrittelevät myös kielen kehittymisen luoden uusia trendi-ilmaisuja, joka usein tuo lainasanoja muualta.


Kansallismielisyyttä on ainakin viimeisen viiden vuoden aikana trendinomaisesti pyritty julkisessa keskustelussa leimaamaan jotenkin vääräksi tai pahaksi lukuisissa eri yhteyksissä. Näitä on kuultu jopa valtion johdon ulostuloissa julkisuudessa. On esitetty mm. huolta rajojen sulkemisen pelottavilla vaikutuksilla siitä miten tällainen sulkeutuminen tekisi hallaa kansalle. Usein samaan hengenvetoon vielä mutisten jotain pahasta nationalismista ja, että väkivaltaa on odotettavissa oven takana varsinkin "pahan äärioikeiston" muodossa. Kumma, miten se Daesh useimmiten unohtui tyystin näissä lausahdukdussa. 

Erilaiset kansallismieliset ryhmittymät uusnatseista etnonationalisteihin on usean kerran nostettu tikun nokkaan jopa mahdollisena kansallisena turvallisuusuhkana. Jopa maahanmuuttoa vastustavia Perussuomalaisten kansanedustajia on yritetty niputtaa samaan pakettiin. Samaan nippuun on lyöty myös kansallissosialistit ja poliittiset etnonationalistit. Silti enin osa kansallismielisistä on ihan tavallisia epäpoliittisia suomalaisia. Eikä mukamas yhtään loukkaavaa, kun jostain heilahti joku natsi tai rasisti leima. Etenkin kun yleistämisestä vietiin jopa käräjille asti kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Niitä kansallismielisiä siis.

Kyse on siis laajasta kirjosta ihmisiä, joilla kaikilla on se oma mielipide asioista. Oma mielipide asioista on turvattu jo perustuslain ensimmäisessä pykälässä jossa todetaan, että meille kaikille on valtiosäännön mukaan turvattu yksilön loukkaamaton ihmisarvo. Oma mielipide asioista on siis täysin loukkaamaton ihmisarvo, koska kaikki saadaan olla juuri sellaisia kuin ollaan sekä hyvässä, että pahassa. Se mitä suustaan päästä väärässä paikassa ja typeryyttään on jo ihan toinen juttu. Siitä voi tulla kynsille itsekullekin.

Leikitään hetki ajatusjatkumolla ja muistellaan vielä vähän menneitä. Suomen kansalle siis kerrottiin ihan valtion johdon sulla, että tietynlaiset tunteet ja mielipiteet poliittisen johdon tehtyjä päätöksiä vastaan olikin yhtäkkiä jotenkin rikollisia ja tuomittavia. Se osa kansaa, joka vastusti valittua poliittista linjaa koki saaneensa isot kurat niskaan julkisen keskustelun leimatessa kaikki silloista turvapaikanhakijoiden vyöryä maahan vastustavat ihmiset rasistista alkaen ties miksi. Pelkkä mielipide yleisestä asian tilasta riitti. Ei tarvinnut edes vanhingossa syyllistyä yleistämiseen, riitti kun vaan yleisesti oli eri mieltä. Leimasin tuli silloin ihan välittömästi. Samalla se jakoi kansamme jälleen kahtia. Ihan niinkuin veljessodassa. 

Istuva hallitus on syksystä asti kovasti "huudellut" julkisuudessa oikeusvaltion olevan voimissaan. Al Holin lapsista 2 saatiin kotiin ylipäätään monenlaisen "huutelun" johdosta. Edelleenkin on kuitenkin epäselvää tuleeko oikeusvaltioperiaate koskaan aidosti ulottumaan myös niihin ihmisiin, jotka ovat pitiäneet tätä kaikkea typeränä ja järjenvastaisena. (Niitäkin löytyy yllättävän paljon tästä maasta.) Vai onko julkinen "lynkkaus" mielipiteestä paarian asemaan lopun elämän kohtalo, kun menneitä heitellään edelleen niin monille päin näköä? Koska tähän ajatukseen kiteytyy myös koko vastakkainasettelu syntyminen: Ne parrasvaloissa paistattelleet paremmat mielipiteet omaneet yksilöt, vastaan monen toisinajattelijan raivo silloin 2015, kun valtion johto päätti jättää noudattamatta Dublin-sopimusta.

Paluu maan pinnalle kaikesta lienee paikallaan.

Kansallismielisyys itsessään pitää sisällään tunteen välittämisestä omaa kansaa ja synnyinmaata kohtaan. Siinä ei ole mitään rikollista, väärää tai muita kansoja alentavaa. Siinä on vaan tunnetta; rakkautta, välittämistä, ylpeyttä. Se oma yhteisesti jaettu maapala, kansankoti tuhansine järvineen, metsineen, peltoineen, harjuineen on syvällä sielussa lukuisilla suomalaisilla, jotka ovat täältä kodin aikanaan löytäneet itselleen. 

Luonto on perinteisesti ollut suomalaisille tärkeä ja meistä puhutaan usein mökkikansana ja myös paluumuuttajina takaisin omille synnyinseuduille johonkin naapurikuntaan, mistä on nuorena lähdetty vaikka työn perään kasvukeskuksiin. Kotiseuturakkaus saa monet muuttamaan takaisin synnyinseuduilleen. Siellä on kuitenkin ne juuret, se tuttuuden tunne, turva ja se läheisten yhteisöllinen tuki. Kansallismielisyys on kaikkea tätä tunnetta ja paljon muutakin. Se on myös erilaisia poliittisia aatesuuntauksia. Se voi pitää sisällään suomalaiseen rotuun perustuvan ajattelun, tai sitten jotain muuta. Erilaisia aatteita kun mahtuu mukaan kuin Vilkkilään kissoja. Se voi pitää myös sisällään ymmärryksen siitä, että suomalaiset eivät ole geneettisesti viimeisten tutkimustietojen valossa edes eurooppalaisia, vaan aidosti suomalaisia. Globaalilla tasolla tarkasteltuna siis alkuperäiskansaa koko porukka.

Se haaste onkin ymmärtää mitä kaikkea sanojen taakse voikaan kätkeytyä. Kansallismielisyys itsessäänkin on hyvin laaja käsite, johon mahtuu monenlaisia poliittisia aatesuuntauksia. Ruotsissa esimerkiksi on nousussa kansallismielinen vasemmisto. Eli onko nämä nyt sitten myös pahoja natseja, vai..?

Jännä kuitenkin huomata, että monet pitävät tällaista välittämistä edelleen jotenkin rikollisena. Vain koska valtion johto joskus 5 vuotta sitten rupesi höpöttelemään jotain omiansa siitä, että "pelolle ei pidä antaa valtaa" ja "...paha nationalismi.." jne, jne..

Nyt vuonna 2020 uudet jakolinjat alkavat myös nostamaan päätään: Itsenäisen Suomen kannattajat vastaan Federalistit. Titanicin kannella soittaa vielä orkesteri, mutta kuinka kauan?

27.03.2020Vasemmiston henkinen kriisi
15.02.2020Onko huoltovarmuus Suomessa ajantasalla?
15.02.2020Kansalaisyhteiskunnan syvenevät jakolinjat - Toistuuko veljessodan jako punaisiin ja valkoisiin? Mikä jakaa kansaa?
11.02.2020Loukattujen tunteiden aikakausi
04.02.2020Kysyvä ei tieltä eksy
17.01.2020Meillä on unelma - Kenellä ja mikä?
17.01.2020Kansainväliset sopimukset ja Suomen perustuslaki
09.01.2020Vain hetki parrasvaloissa
26.12.2019Pimeyden taikaa ja kynttilän loisteen lämpöä
22.12.2019Tuntuu kuin Suomea hallittaisi vihan voimalla - Miksi?

Siirry arkistoon »