Loppuuko ministereiden valheelliset vakuuttelut koskaan? - Katse kohti yhteistä tulevaisuutta

12.09.2020

Olemme syvän laman kynnyksellä ja ainut mihin maan johto enää kykenee näissä hirvittävissä oloissa on koittaa yhä edelleen väittää omalle kansalle, että tienasimme 3 miljardia, kun pääministeri Marin kävi Brysselissä kääntymässä ja lupasi antaa niille 6 miljardia. Suukopua ja teatteria tästä täysin ilmeisestä persnetosta on sitten käyty eduskunnassa jo useamman kyselytunnin verran. Edelleen demarivetoinen vasemmistojuntta koittaa vakuuttaa, että tässä jotenkin jäätiin voitolle.

J.K. Paasikivi lausi aikanaan: "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku." - ja tätä odotellessa.

Eduskunnassa erään hiljattain olleen debattin yhteydessä valtiovarainminsteri Vanhanen päästi suustansa ilmoille sanat: "Suomi on yksi EU:n vientiriippuvaisimpia maita". Tämä oli varsin outo lipsahdus, kun kerran jokainen valtio on vientiriippuvainen siltä osin, kun on tarvetta tuonnille. Valtion vaihtotase ei kestäisi pelkää tuontia, eli ostoja ulkomailta. Selitystä tälle piti hieman pohtia ja päätelmä ei ollut mitenkään miellyttävä näin laman kynnyksellä, mutta ei myöskään mitenkään yllättävä maassamme vallinneen tähän astisen talouspolitiikan painopisteet huomioiden. Rahaa on lapattu vuosikymmenet ihan surutta moneenkin turhaan osoitteeseen sitä hyvinvointia rakennettaessa.

Noinkohan kukaan tietää kuinka suurella potilla valtio on takuumiehenä telakkateollisuudelle, sekä muullekin teollisuudelle? Puhutaan, että tämän hetkinen summa olisi 60 miljardia, eikä tässä taida vielä edes olla mukana ne yksityisen sektorin saamat yritystuet ja mahdolliset lainat? Valtiohan tarvitsee myös nämä tulot törsätäväksi yhdessä kuntien kanssa kaikkiin niihin aatteellisiin turhuuksiin lakisääteisten velvoitteiden ylläpitämisen lisäksi. - Eli kansan perusoikeuksien turvaamisen lisäksi vaadittujen välttämättömien menojen hoitoon kuten poliisin, puolustusvoimien, opetuslaitoksen ja terveydenhoidon kustannusten kattamisen. 

Valtiollisella tasolla on myös hiljattain laskettu maamme nettoveronmaksajien osuus. Se on nykyisin enää alle 30%. Tämä tarkoittaa, että koko väestöstä alle 30% on yksitysellä sektorilla palkkatöissä. Loput elävät tulonsiirroilla tai ovat julkisella sektorilla töissä. Tämän pienen porukan ja yhteisöverojen yhteenlaskettu veropotti on siis se mistä kaikki kustannetaan. On myös huomioitava, että huoltosuhteen osalta tämä on huomattavasti huolestuttavampi kuin hetkellinen syntyvyyden lasku. Lisäksi valtion kaikkia tähän astisia yhteenlaskettuja velkoja ja vastuita ei taida kukaan tietää. Kuntien velat lankeavat lisäksi myös valtiolle, mikäli kunnat eivät itse selviä niistä.

Meillä on Suomessa tunnetusti pitkät perinteet virkatoimeen pääsystä puoluekirjan perusteella. Tämä lienee syynä myös sille, että meidän nykyinen virkakoneisto vastaa n. 20 miljoonan asukkaan tarvetta. Suomessa on n. 5,5 miljoonaa asukasta. Tästä syystä on myös sote-uudistukseen kytketty se maakuntauudistus. Samasta syystä Brysseliin yritetään yhä edelleen paisuttaa sitä virkakoneistoa monenlaisin keinoin. Erilaisia virastojahan on vuosien saatossa heidänkin toimesta ehditty perustaa jo pitkälti yli 40. Näidenkin putiikkien virkamiesten palkat ja koko homman ylläpito menee veronmaksajien piikkiin niin Suomessa kuin Brysselissä. - Pitäähän puoluekavereille myös saada hyväpalkkainen duuni, jos eivät satu pääsemään eduskuntavaaleissa läpi leveän leivän ääreen.

Teollisuuden yhteenlaskettu yhteisöveron osuus olisi myös mielenkiintoista saada tietää. Lienee julkisuuslain alaista tietoa. Kertoihin UPM:n Pesonenkin kaikista niistä Kaipolan tehtaan tuottamista monista sadoista miljoonista yhteisöveroista valtiolle vastikään. Lisäksi on vasemmiston Arhimmäen paskamjauhanta hiljattain eduskunnassa kun hän väitti, että Suomen viennistä 60% menee EU:n alueelle. - Yle uutisoi hiljattain EKP:n korkopolitiikan seurauksista, jossa kerrottiin sen olevan tuhoisaa koko euroalueen viennille. Eli tuplaisku Suomen vientiteollisuudelle siis. Lisäksi kerrottiin Suomen viennin olevan 40% EU-alueelle, eikä niinkuin Arhimäki väitti asian olevan. Suurin osa Suomen viennistä menee siis euroalueen ulkopuolelle. Oli näköjään hallituksessa taas menneet numerot nurinpäin.

Meillä on nyt jo hallituksen valitseman finanssipolitiikan seurauksista johtuen oma vienti pulassa. Toki nykyinen verotaso, ym ei ole pelkästään nykyisen hallituksen vastuulla. Mutta UPM:n Pesosen hiljattain esiin nostamat ongelmat on syytä ottaa tosissaan.

Veroja ja kustannuksia korottamalla saadaan tulevaa silmällä pitäen aikaiseksi lähinnä iso konkurssiaalto. Me olemme myös tilanteessa, jossa EKP:n oma politikointi finanssimarkkinoilla on aiheuttanut euron vahvistumisen heikentäen nyt koko euro-alueen vientinäkymiä EU:n ulkopuolelle. Tämä on Suomen viennille yksi isku lisää. Todennäköisesti myös se kuolinisku. 

Tähän päälle vielä se hallituksen viesti sijoittajille nykyisellään talouspoliittisesta näkökulmasta, joka on hyytävää. - Kuvittelevatko valtioneuvostossa ihan oikeesti, että kukaan enää haluaa sijoittaa suomalaiseen tuotantoon, teollisuuteen, innovaatioihin, mihinkään kun meillä vasemmistojuntta pääministeriä myöten haikailee menneitä "Punakaartin" aikaisia näkemyksiä ratkaisuiksi ongelmiin? Joka tuutista kerrotaan miten hakevat ratkaisuja kasvavalla sääntelyllä ja näkevät kaikkien ongelmien taustalla vain suurten yritysten yritykset veronkiertoon ja näiden osingonjaon. Huutavat lähes kurkku suorana yritysten yhteiskuntavastuun perään. - Ihan jees...Onhan suhmurointia silläkin suunnalla ollut ja tulee aina olemaan, mutta heillä on täysi oikeus tehdä tuloksekasta yritystoimintaa ja saada siitä voittoa. Se on heidän palkkansa ja asiansa. Sitäpaitsi valtio tekee tismalleen samaa niillä omilla omistamillaan yrityksillä.

Kannattaisi ensin siivota se oma pesä, eikä huudella puskista. Sitäpaitsi yhteiskuntavastuu kuuluu valtiolle. Yrittäjille kuuluu, niin suurille kuin pienille se perustuslaillinen elinkeinon harjoittamisen vapaus. 

Kommunismilla on yhä edelleen yhtä huono maine markkinataloudessa kuin silloin joskus kun sitä aktiivisesti sovellettiin mm. Itä-blokin maissa ja Neuvostoliitossa. Tästä huolimatta on täysin realistista se 6:n tunnin työpäivän toteutuminen tulevaisuudessa. Nykyisellä finanssipolitiikalla ja arvomaailmalla sitä ei tulla ikinä saavuttamaan. Ei liioin millään "Punakaartin" julistuksilla tai haihattelulla menneisyyden onnistumisien perään. Lisäämällä sääntelyä loitonnetaan sitä unelmaa 6:n tunnin työpäivästä myös. Pakottamalla kansa maksamaan Etelä-Euroopan paremman elintason ajaa myös täysin saman asian ja tulemme menemään kolinalla kohti syvää lamaa.

Tulevaisuudessa yhteistyö Euroopan valtioden välillä tulee perustumaan vapaaehtoisuuteen ilman Brysselin kaltaista hallintokoneistoa, koska pakottamalla saadaan vain vastakkainasettelua ja sotia. - Lisäksi hintalappu veronmaksajille on hirvittävä. Tulevaisuudessa Suomeen on palautettu oma valuutta ja rahanluontioikeus, koska kansa haluaa aidon taloudellisen ja sitä kautta myös sen henkisen hyvinvoinnin. Tulevaisuudessa Suomessa on paljon kevyempi sääntely, koska se on ainut oikeudenmukainen tie ja edustaa myös sitä todellista vapaata markkinataloutta ja työtä kaikille kynnelle kykeneville.

13.09.2020Aitosuomalaiset - kansallisvaltion vaalijat
12.09.2020Loppuuko ministereiden valheelliset vakuuttelut koskaan? - Katse kohti yhteistä tulevaisuutta
01.08.2020Kaikki muuttuu aikanaan - Itsenäinen Suomi takaisin
11.07.2020Sirkus-eduskunta on tullut tiensä päähän
25.05.2020On tullut aika puhaltaa peli poikki - Kansalle on turha enää kertoa sitä muunneltua totuutta
13.05.2020Yövartijavaltio
31.03.2020Poliittiset arvovalinnat - Tehdään päätöksiä suuntaan tai toiseen omaan ideologiaan pohjautuen
27.03.2020Vasemmiston henkinen kriisi
15.02.2020Onko huoltovarmuus Suomessa ajantasalla?
15.02.2020Kansalaisyhteiskunnan syvenevät jakolinjat - Toistuuko veljessodan jako punaisiin ja valkoisiin? Mikä jakaa kansaa?

Siirry arkistoon »