Reilu siirtymä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta

Tästä on paljon julkisuudessa puhuttu, että asetetut hiilineutraaliustavoitteet tulisi saavuttaa niin, ettei ne olisi kohtuuttomia joillekin ihmisryhmille. Päivän trendi tuntuu myös olevan se, että tavoitteet saavutetaan kyllä kunhan koko autokanta saadaan sähköistettyä. Sähköautot maksaa kuitenkin tällä hetkellä useita kymmeniä tuhansia ja niiden valmistamiseen kuluu myös esim. valtavasti raaka-aineita.

Kestävä kehitys, kiertotalous ja luonnonvarojen säästeliäs käyttö ovat myös osa tätä hiilidioksidikeskustelua. Koko Suomen autokannan uusiminen tulisi kuluttamaan valtaavat määrät luonnonvaroja ja energiaa tämän tuottamiseksi. Lisäksi meiltä puuttuu vielä tässä vaiheessa kyky varastoida sähköä autojen käyttövoiman korvaajana. Se mitä meillä on tällä hetkellä vaihtoehtoina perinteisille fossiilisille polttoaineille on loistanut poissaolollaan julkisesta keskustelusta.

Meillä on tällä hetkellä siirtymävaihetta varten olemassa oikeus konversiotukeen, jolla voidaan muuttaa polttomoottoriauto käyttämään joko etanolia tai kaasua käyttövoimana riippuen onko diesel- vai bensakone. Liikenne- ja viestintäministeriö hallinnoi näden tukien myöntämisiä.

Hintalappu konversioita on huomattavasti edullisempi kuin uuden sähköauton hankintamenot. Se on muutaman tonnin luokkaa. Tosin tämäkin investointi voi olla liikaa niille yhteiskuntamme jäsenille, jotka kituuttavat alle köyhyysrajan ja jotka kuitenkin tarvitsevat oman auton. Tähänkin pitää löytää ratkaisu, koska ketään ei saa jättää jälkeen tässä murroksessa. Valtio voisi tässä aivan hyvin antaa lisäkonversuotukea myös esim. tuloihin perustuvalla vähävaraisuus kompensaatiolla. Tällä tavalla tuettaisiin niitä kaikkein köyhempiä jäseniämme tässä siirtymässä.

Vaihtoehtoisten polttoaineiden jakelupisteitä on myös valitettavasti vielä aika harvassa ja meille kerrotaan kovasti miten markkinat ovat taho, jotka saisivat ikäänkuin hoitaa näitä juttuja. Ihan niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole, kun puhutaan näin kokonaisvaltaisesta systeemisestä muutoksesta yhteiskuntaan. Meillä on oikeus reiluun siirtymään ja jos ei markkinat kiinnostu, niin sitten valtio voi itse ottaa asiakseen pistää näitä jakelupisteitä meille pystyyn vaihtoehdoksi ökykalliille sähköautolle. Tai sitten pitää voida huristella ilman taloudellisia kohtuuttomuuksia bensalla ja dieselillä kunnes siirtymävaihe on ohitettu.

Ylipäätään kun puhutaan autojen tuottamista hiilidioksidipäästöistä ja tämän alentamisen tarpeesta, on keskiöön otettu ikäänkuin ainoana vaihtoehtona koko autokannan sähköistäminen etenkin henkilöautojen osalta. Konversion lisäksi on kuitenkin vielä muitakin vaihtoehtoja saada tällä henkilöautoilun lohkolla päästöjä alas. Tämä loistaa tällä hetkellä poissaolollaan keinovalikoimasta täysin.

Suomi on pitkä ja monin paikoin harvaan asuttu maa ja auto on monelle välttämättömyys monestakin syystä. Suomessa on myös jo kaupungistuminen kehittynyt paikoin varsin pitkälle. Näillä alueilla ilmansaasteet ovat myös jo kasvava terveysuhka kaupunkien asukkaille. Poistamalla ainakin yksityisautoilu suurimmista kaupungeista saataisiin myös tämän lohkon päästöjä alas. Kaupungeissa monet asiat ovat jo valmiiksi kävelymatkan päässä ja julkinen raideliikenne on niissä helppo ja perusteltu toteuttaa palvelemaan suurta käyttäjäkuntaa. Kaupunkien ulkopuolella voisi sitten esim. olla niitä lataus- ja pysäköintipaikkoja niille city-ihmisille, jotka haluaisivat lisätä ylellisyyttä omaan elämäänsä omistamalla auton, jolla lähteä sitten vaikka kesä-piknikille tai maalle mökille mikäli juna ei kulje sopivasti juuri siihen suuntaan.

Saattaa kuullostaa varsin tylyltä. Mutta näin mittavan muutoksen edessä tulee ihan kaikki vaihtoehdot nostaa keskusteluun, jotta saadaan aidosti oikeudenmukainen ja tarkoituksenmukainen siirtymä toteutettua.

Nyt jokainen voikin tykönänsä ruveta pohtimaan onko muita kiviä vielä paljonkin kääntämättä tässä keskustelussa. Niitä omia ideoita ja toiveita kannattaa tuoda yhteiseen pöytään, koska kyse on meidän kaikkien yhteisestä tulevaisuudesta. Eikä meidän päättäjät voi tietää mitä me haluamme tai mitä me emme halua, jos me emme sitä heille kerro.